lauantai 28. toukokuuta 2016

Hei täältä vesisateesta...

Aurinko piilotti itsensä taas tuonne pilvien taakse juuri kun alkoi kolmen päivän loma... mutta ei se ainakaan eilen haitannut kun grillasimme Motalan Suomiseuran kanssa Varamonissa :)

Hyvää oli!

Vettä satoi ja grillikin meinasi sammua pariin otteeseen, mutta saimme silti grillattua.

Ja muistin vihdoinkin ottaa kuvia Solbackenista! Täällä on tosiaan vähän erilaista, usein ajatellaan että Ruotsi on kovin samanlainen paikka. Täällä on monenlaisia erilaisia ruokia, joita suomalaiset eivät pistäisi suuhunsa ollenkaan. Kuten kummallinen kanamunalettu, jonka sisässä on lihaa tai jotakin. Ja samoin erikoinen jäätelö, joka todellisuudessa oli kermaa pakastettuna... Mutta sentään se oli hyvää. Täällä tehdään myös ruokaa itse, ja juuri nyt raparperit ovat parhaimmillaan, niin melkein joka päivä on jotain raparperi leivosta kahvipöydässä.

Viikonloppuisin ollaan fiinejä ja juodaan hienommista laseista ja laitetaan kivat servetit pöytiin.


Sisäpihalle pääsee aina ulkoilemaan



Yksi päivä laitettiin asukkaan kanssa kukkapenkkiä ojennukseen. Oli ihana päivä kun oli lämmintä ja aurinko paistoi



Kuvassa näkyy hiukan pelargunioita joita kävimme ostamassa kukkakaupasta yhdessä asukkaiden kanssa. Niille vain meinasi käydä jo heti alussa köpelösti, ne tippuivat asukkaan rollaattorin päältä lattialle.... :D



Olohuoneessa juodaan aina iltapala kahvit ja teet. Ihana hetki katsoa uutisia ja jutella miten päivä on mennyt.

 Toivottavasti siellä Suomessa ei sada ihan joka päivä vettä.. Tänään käymme Övralidissä, viime reissusta sinne onkin jo pari vuotta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti